Valkoinen keinotekoinen valo loistaa kelmeää valoaan valkoisille seinille. Katseeni kiertää pitkin harmaata lattiaa, yritän laskea kuinka monta harmaata pilkkua harmaassa lattiamatossa on. Turhaudun. Katseeni tutkii ruskeaa hyllykköä, joka seisoo huoneen nurkassa, potilaspöydän vieressä. "Mitä odotuksia sulla on? Mitä sä itse haluaisit, että tapahtuu?" - en mä tiedä. Sama vastaus lähes tulkoon jokaiseen kysymykseen. Taisin myös kertoa, että oon väsynyt - niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Mulla oli siis koululääkärin kanssa tapaaminen mun hoidon jatkon osalta, kun tuo projekti - jonka kautta oon käynyt jutelemassa sen yhden naisen kanssa - loppuu tän kuun lopussa. Se oli todella ahdistavaa. Terveydenhoitajan huoneessa istui mun lisäksi kolme henkilöä - koululääkäri, terveydenhoitaja, ja tuo projektinainen - ja ne kaikki tuijotti mua ja pommitti kysymyksillä. Mulla ei ollut mihikään mitään järkevää vastausta, katselin vain seiniä ja nykkäilin. Jos jotain kysyttiin, en osannut vastata. Loppujen lopuksi kolmikko päätyi antamaan mulle vahvemman melatoniini reseptin, eli sen 3mg, ja sitten koululääkäri kirjoitti jonkinnäköisen lähetteen depressiivihoitajalle. Ja mun onneksi projektinainen lupasi soittaa sinne ja varata mulle ajan, koska teidän etten itse siinä onnistuisi. Ja se lupasi tulla ekalla kerralla mukaankin.
Oon kuluneen kuukauden aikana yrittänyt oppia rakastamaan kehoani. Aloin tulla kehoni kanssa toimeen, jotenkin. En itkenyt joka kerta kun katsoin peiliin. Mutta nyt kaikki jotenkin vaan alkaa taas romahtaa. Vihaan itseäni, peilikuvaani, kaikkea minussa. v i h a a n itseäni! Yleensä päättäisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaisin laihduttaa, mutta tällä kertaa en tee niin. En pyri laihtumaan, vaan alan syödä terveellisemmin. Yritän päästä eroon herkuista, limsoista ja ahmimisesta. Enkä aijo käydä vaa'alla. Siitä tulee vaikeaa, mutta tahdon tehdä pysyviä muutoksia, eikä se onnistu, jos vain tuijotan vaa'an lukua. Joten ensimmäisen kuukauden aikana en käy vaa'alla. Senkin jälkeen vain kerran kuussa. Ja sitä paitsi, jos käy vain harvoin, niin se pudonnut määrä tuntuu suuremmalta, eikä siinä huomaa niitä päivittäisiä heittelyitä, vaan sen mikä on ihan oikeasti pudonnut.
Koulu loppuu perjantaina. Olen niin iloinen siitä, en olisi varmaankaan jaksanut enää yhtään ylimääräistä viikkoa. Vituttaa ja ahdistaa, koska jakson alussa mulla oli neljä kurssia, mutta tulen saamaan kurssimerkinnän vain kahdesta, koska aivan liikaa poissaoloja. Ärsyttää, mutta yritän olla välittämättä koska mulla alkaa loma ja sain sen neljän vuoden opiskelusuunnitelman, ehkä mä vielä selviän lukiosta hengissä.
Olen suunnitellut hautajaisiani.
