Oon itkenyt melkeen koko viikonlopun. Tänään en ole edes vaihtanut yövaatteita pois, saatika noussut sängystä. On niin voimaton ja turha olo. Kaikki valittaa, kun en tee sitä, enkä tee tota. Olen säälittävä ihmisraunio, mutta porukat ei luultavasti suostu myöntämään sitä, koska tuntisivat itsensä epäonnistuneiksi. Joten vika on selvästikkin mussa, olen vain laiska, se siitä. En vain jaksaisi sitä, että kun jollain ihmeellä saan itseni aamulla kammettua sängystä ylös, että koko päivä valitetaan kun en tee mitään ja sitten kun alan vaikka imuroimaan, enkä jaksa samalla hymyillä ja olla iloinen niin huudetaan mulle siitä, kun kaikki on niin vitun vaikeeta, enkä mä ikinä voi auttaa tekemään mitään. En vaan jaksais tällästä paskaa, mulla on ihan tarpeeks vaikeeta muutenkin, vaikka eihän sitä kukaan usko.
Kun vihdoin ja viimein otin sanan masennus puheeksi isäni kanssa, niin tämä oli yllättynyt.
"Mistä ihmeestä nyt sellanen on tullu?"
"Ehkä sä sit sil hetkel olit vähä sillane..."
"Oisin ymmärtäny jos sillon aluks ois ollu jotain, mut ku ei sillonkaa.."
Ei, mullahan ei voi olla minkään luokan ongelmia. Mä olen ihan kunnossa, olen vain laiska ja aikaansaamaton. Isäni olisi ymmärtänyt, jos olisin ollut masentunut 7-vuotiaana, kun vanhemmat erosivat, vaikka en kunnolla muista siitä mitään, vain pieniä vilauksia sieltä täältä. Mutta hän ei ymmärrä, että mun on paha olla, kun joudun aikuistumaan, on paineita koulun, ulkonäön ja ihan kaiken suhteen. Ei sillä, että äiti olisi ollut yhtään sen tukevampi, kun sain sanan masennus sanottua hänelle ekaa kertaa. Ensinnäkin äiti tietää, että lastenlääkäri epäili mulla masennusta jo joskus 13 tai 14-vuotiaana. Mutta siitä huolimatta;
"Me kaikki ollaan enemmän tai vähemmän masentuneita"
"Se kuuluu tohon ikään"
Ai, mukavaa tietää, että on ihan normaalia minun ikäiselleni ajatella itsemurhaa päivittäin, itkeä ja lintsata koulusta, kun ei pääse sängystä ylös kun on niin paha olla. Kukaan ei tunnu uskovan, että mun on oikeasti paha olla. Se ärsyttää, koska en mä huvikseni ole poissa koulusta, itke öisin kun on paha olla, ajattele itsemurhaa, enkä myöskään viiltele huomion vuoksi. Toivon usein, etten olisi koskaan edes syntynyt.
Tää blogi täytti eilen vuoden. Vanhoja postauksiani lukiessani huomaan, etteivät kovinkaan monet asiat ole muuttuneet. Mutta siitä huolimatta, ajattelin, että voisi olla virkistävää tehdä joku erilainen postaus vaihteeksi. Kommentteihin saa ehdotella ideoita! Ajattelin, että ehkä joku kysymys- tai päiväni kuvina-postaus tai vastaava voisi olla ihan kiva. Josko vaikka joskus saisin jotain aikaiseksi.
Hei, kiva kun löysin tämän blogin! Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja olet hyvä kirjoittamaan. En itse suoranaisesti sairasta masennusta, mutta olen kyllä usein niin masentunut että tiedän mistä puhut. Mulla on noiden vanhempien kanssa asiat vähän toisin päin, yritän nimenomaan salailla niiltä mun pahaa oloa, koska ne ylireagoisi ja kävisin sitten terapiassa vähintään kymmenen vuotta ja muutenkin saisin keskustella aiheesta vähintään kerran päivässä (ok, hiukan kärjistettyä, mutta pointti tuli kai selväksi...).
VastaaPoistaMä olen salaillut mun pahaa oloa porukoilta vuosia, aina vaan hymyilly ja sanonu että kaikki on hyvin. Mut oon jotenki kyllästyny siihen, ja se on kans tosi uuvuttavaa. Ja ehkä mä kai jotenki salaa toivon, että asiat muuttuis paremmaks, jos ne tietäis mitä mulle oikeasti kuuluu, vaikkakin se on aika epätodennäköistä.
PoistaYks suurimmista syistä miks en oo koskaan aikasemmin halunnu puhua mun pahasta olosta on kans just tuo et pelkäsin, että ne ylireagois ja saisin ne huolestumaan kauheesti, ko niillä on ihan tarpeeks ajateltavaa jo nyt. Mut ilmeisesti olin aikalailla väärässä... Tai ainakin tuntuu siltä.
Voimia. Itsekin masennusta ja ahdistuneisuutta sairastavana tahdon rohkaista sinua olemaan juuri sitä mitä olet. Se ei ole luovuttamista. Se on rehellisyyttä ja tosiasioiden tunnistamista. Niiden tuomista valoon. Häpeä ja salailu kuluttavat älyttömästi voimia. Saada olla juuri sinä. Masennuksineen ja ahdistuksineen. Olet itsessäsi suunnattoman arvokas. Tuodaan asiat valoon,ei meidän tarvitse pitää niitä salassa,eikä pimeydessä. Totuus tekee vapaaksi ja valo voittaa aikanaan pimeyden. -Pekka-
VastaaPoista