Yön hiljaisuudessa pehmeä usva kietoo minut sisäänsä ja saa kaiken hyvän jälleen katoamaan. Otteeni todellisuudesta lipsuu. Kääriydyn syvemmälle usvaan, jonka sisällä ei ole muuta kuin minä ja varjoni. Usva piilottaa todellisuuden minulta, mutta se tuntuu lähes hyvältä. Usva luo seinän minun ja muiden ihmisten väliin, olen turvassa. Mutta samalla se vaikeuttaa arkeani.
Haluaisin osata olla onnellinen, mutta suru on niin tuttu ja turvallinen tunne. Tunnen oloni orvoksi ja alastomaksi ilman varjoani. Vaikka varjo saa minut vajoamaan jonnekin syvään kuiluun ja kieriskelemään säälittävästi itsesäälissä, vaikka se saa minut vihaamaan itseäni, se on silti tuttu ja turvallinen. Olen elänyt sen kanssa niin kauan, etten tiedä osaanko elää enää ilman. Varjo on tuttu ja turvallinen, eikä se koskaan ole lähtenyt luotani. Se on ainoa, joka on pysynyt luonani kaikesta huolimatta. Varjon läsnäolo on jollain kierolla tavalla koukuttavaa.
Vaa'asta on tullut jälleen läheinen ystäväni ja pahin viholliseni. Joka aamu käyn vaa'alla, ja se joko pelastaa päiväni tai saa päiväni muuttumaan helvetiksi. Paino heitellyt viime aikoina jonkun verran, mutta se on käväissyt alempana kuin aiemmin kertaakaan tänä vuonna. Olin ylpeä itsestäni. Painan vielä aivan liikaa, että uskaltaisin puhua numeroista, mutta ehkä senkin aika sitten joskus tulee.
Syömiseni ovat jotenkin ihmeellisesti vähentyneet, vaikka en ole tehnyt tietoista päätöstä niiden vähentämisestä. Kuukausi sitten lopetin punaisen lihan syömisen ja se muutos pelkästään sai painoni putoamaan yli kilon, ilman treenaamista tai mitään muuta. Jotenkin, kun jätti punaisen lihan pois, niin aina voi kouluruokailussakin vedota siihen "En mä voi tota syödä, siinä on punaista lihaa", eikä kotonakaan välttämättä joka päivälle ole mua varten ostettu kanaa. Silloin väitän syöneeni koulussa ja saatan helposti elää päivän tai pari muutamalla leipä viipaleella ja rahkalla. Nyt kun vielä saisin perseeni ylös ja pääsisin salille, niin voisin oikeasti olla edes hetken itsestäni ylpeä. Niin ja sitten laihtuisin ja olisin joskus ehkä vihdoin kaunis (ja jos vaikka sattuisin tanssimaan vanhat, niin en näyttäisi mursulta mekossa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti