Taas yksi turhaakin turhempi kuukausi on vierähtänyt, enkä ole saanut aikaan yhtään mitään. Sen ajatteleminen ahdistaa. Aika valuu sormieni lävitse kuin hiekka, enkä voi estää sitä hupenemasta. En tiedä mitä tehdä. Ahdistaa.
Siitä on kuukausi, kun terveyden hoitaja käski mun soittaa johonkin paikkaan. Ja no, en ole saanut tehtyä sitä. En vain ole pystynyt. Aluksi en pystynyt, sitten en muistanut koko asiaa ja nyt kun ajattelen sitä, mua ahdistaa. Oon kerran kaivanut sen paikan puhelin numeron esiin, mutta ahdistus sai musta otteen ja epäröin. Epäröintini herätti varjoni ja se vakuutti minut siitä ettei minun tarvitse soittaa. Varjo pitää mua panttinvankinaan, orjanaan. Olen kiinni metalliketjussa, joka hankaa pikkuhiljaa mun jo valmiiksi niin riutunutta sielua - jos mulla edes on sellainen.
Koulu ei tällä hetkellä oikein jaksaisi innostaa. Ahdistaa käydä siellä. Liikaa ihmisiä. Ja nyt, jopa mun kaverit alkavat kääntää mulle selkänsä. Eräs kaveri sano mulle, etten sais olla tällänen löysä paska ja että mun pitäis tehdä asioiden eteen jotain. Voi kumpa se oliskin niin helppoa. Mutta eihän se ymmärrä, että joka aamu kun kello soi, tahtoisin heittää sen seinään, olla menemättä kouluun tai kuolla. Ei, ei se vaan ymmärrä, että mä en tahtois olla olemassa, että mä vihaan itseäni ja usein koko saatanan maailmaa, vaikka olen sille monta kertaa sanonut. Mietin usein miksi helvetissä olen kenellekkään kertonut. Ei kenenkään kuuluisi tietää. Ensinnäkin en saisi kuormittaa muita ihmisiä tällä pimeydellä. Ja toisekseen, se voi käyttää sitä mua vastaan, niin kuin monet ihmiset aikasemmin on tehneet.
Ahdistaa, itkettää, vituttaa. En tahtoisi enää ikinä nousta sängystä. Haluaisin vain nukkua, katsoa netflixiä ja nukkua kisujen kanssa. Mutta tää maailma ei kuulemma pyöri sillä lailla. Ja paskat sanon minä. Onneksi kohta on joululoma, eikä tarvii vähään aikaan käydä koulussa. Mutta sitten tulee syötyä vitusti liikaa. Tajusin juuri tässä samalla, kun tätä kirjoitan, että on kulunut vuosi. Tämä blogi täyttää vuoden vaihteen jälkeen vuoden ja minä olen edelleen lihava ihmisraunio. Helvetti kuinka hienoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti