Lähes kuukausi vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Juuri mitään ei kyllä ole tapahtunut. Olo on edelleen paska - okei ollaan rehellisiä, mulla on huonompi olo kuin koskaan ennen.
Koulusta olen ollut luultavasti enemmän poissa kuin paikalla, eikä tätä jaksoa ole kulunut kuin muutama viikko, tosin en siitäkään olisi niin varma, ajan taju on kadonnut aikoja sitten. Tänään olin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon koko päivän koulussa. Kahden viikon ajan oon joko mennyt tunnin myöhässä, lähtenyt pari tuntia liian aikaisin tai yksinkertaisesti jättänyt kokonaan menemättä. Ahdistaa se koko paikka. Vaikka mulla on enemmän kavereita kuin koskaan ennen, oon yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin. Se on helvettiä. Kaikilla muilla on läheisiä kavereita, ns. parhaat kaverit, ja musta tuntuu aina, että oon kolmaspyörä, ihan sama kenen kanssa olen.
Pelkään myös menettäneeni kaikki vanhat ystäväni. Entisellä parhaalla kaverillani on liian kiire uusien ystäviensä kanssa - ja muutenkin se ei koskaan ole täysin sulattanut sitä että oon mieleltäni hieman epätasapainoinen, enkä halua kuulua massaan niinkuin hän. Olen aika varma, että se häpeää näyttää naamaansa mun kanssa, koska oon niin kauheen erilainen. Muutkin ystävät on vaan kadonneet johonkin. En näe useimpia, koska käyvät eri lukioita. Yksi kuitenkin on mun kanssa samassa koulussa, mutta mua ottaa päähän sen käytös. Ensinnäkin se on pettänyt mun luottemuksen, kun kertoi eräälle koulupsykalle, että meinaan tappaa itteni. No selvisin siitä tilanteesta ulos, sanoin että se oli vain väärinkäsitys. Nyt vähän aikaa sitten, kun kaipasin juttuseuraa ja juteltiin, olisin halunnut kertoa sille, mitä mun päässä liikkuu. Mutta ei sitä kiinnostanut, se vältteli kokoajan niitä aiheita, joista koitin puhua. Sitten vähän ennen kuin mentiin nukkuun se tokas mulle et "kai tiiät et tohon sun olotilaas on lääkkeitä" ja rupes jaaritteleen sitä parantumis-paskaa. Se oli vähän aikaa sitte osastolla ja se muuttu ihan täysin. Siitä on tullu tosi näsäviisaan olonen. Ihan ku se tietäis vittu kaiken. En vaan jaksais kuunnella sitä paskaa.
Okei, nyt tunnen itteni kyllä ihan kakaraksi kun valitan tästä, mutta ihan sama.
Mulla alko tässä jaksossa koulussa psykologia. Ne harvat tunnit mitä oon ollu paikalla on ollu hieman ristiriitasia. Mutta kuitenkin, tosi usein kun siinä kirjassa kerrotaan esimerkkejä mieleltään horjuneitten ihmisten ajattelutavoista ja muista, tunnistan itseni sieltä tosi usein. Esimerkiksi jossain persoonallisuushäiriössä tai jossain en nyt muista, mutta siis siinä ihminen jakaa muut ihmiset hyviin ja pahoihin, mä teen sitä. Ja siinä selitettiin myös et niillä ei oo ns. rajatapauksia eli ihminen on joko hyvä tai paha, valkoinen tai musta, harmaata ei ole. Ja on niitä muitakin ollut, mutta tuo tuli ensimmäisenä mieleen. Tavallaan aika pelottavaa, mutta tavallaan mua ei vittuakaan jaksais kiinnosta vaikka mä olisin Venäjän Tsaari Aleksanteri II.
Mua itkettää, mua ahdistaa ja haluaisin vaan nukkua. Mutta oon syönyt tänään niin huonosti - ja vaikka en olisikaan - täytyy lähteä lenkille. Myönnän, että lenkille lähteminen oli helpompaa kun oli koira hoidossa, kun se oli pakko. Mutta nyt mun täytyy vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä se päätös, että mä pystyn siihen. -25kg onnellisuuteen - lähelle täydellisyyttä, sinne mä tähtään. Periksi en anna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti